Mini Rodini ss2015

Mini Rodinin kevätmalliston 'See you later Alligator' drop 1 tipahti eilen kauppoihin klo 11 aamupäivällä. Pikkutyyppillä on selkeästi shoppailu ja äidin tulkinta hallussa, kun päätti nukahtaa päiväunille 10.30 ja nukkua sopivasti parin tunnin päikyt, äiti sai fiilistellä uutta droppia aivan vallan rauhassa ;) Tämä lastenvaatteisiin hurahtanut mama nimittäin tykkää Mini Rodinista ihan satasella, sopivan 'ei lässyä' sanon minä. Kevään uusi mallisto on mielestäni varsin ihana, vieläkin ihastuttavampi, kuin monet aikaisemmat Rodinit. Teema on ottanut vaikutteita meri- ja rantaelämästä, mahtavaa. Ehkä tämä meriälämä iskee tälläseen entiseen uimariin erityisen kovaa, varsinkin kun meri ja rannat ovat hemmetin rakkaita.

Kevääksi ulkovaatetta oli nappulalle hakusessa, ja sitä ostoskoriin napsahtikin. Ihania kevään uutuusvärit, ja 'aina varma' musta miellyttää myös tämän mamman silmää :) nam. Karttakuosia olin kuolannut jo ennen droppia tihkuneista kuvista, ja sitä oli kesäkaappiin Tyypille saatava. Etenkin hihattomat on tän mamman mieleen ja ehdoton kesävaate. Kalat on myös mageita, ja tottakai pitää olla pähee lippis kesäkuumille. Saa sitten lippis-samistella Isimiehen kanssa :) Sovituskuvia täytyy postailla heti, kun ihanuudet kolahtavat luukusta.

Rodinit on ollet meillä mukana koko Pikkutyypin elämän ajan, ihastuin vaatteisiin jo raskausaikana. Meille kotiutuneet yksilöt ovat osoittautuneet todella hyvälaatuisiksi. Vaatteet ovat pysyneet useista pesuista huolimatta erittäin hyvänä. Myös jälleenmyyntiarvo on Rodineilla kohdallaan ja kuosien ajattomuus miellyttää minua. Kuvat täältä.


Onko lukijoissa muita, joille Mini Rodini kolahtaa? Lähtikö ensimmäisestä dropista jotain mukaan?

Hanna

Hellurei hampaat ja 8kk

Meillä pukkaa hampaita. Tai no lähinnä Pikkutyypillä, vaikka kyllä noi omatkin visurit vituttaa. Ja jos omat viisurit ottaa pattiin näin paljon, ni en ihmettele, että Pikkutyyppiä nyppii kun suu ois pukattava täyteen purukalustoa. Pieni postaustauko on siis vallan johtunut siitä, ettei energiaa ole riittänyt huonosti nukuttujen öiden jälkeen muuhun, kuin arjen pyörittämiseen. Ruokaa, leikkiä ja syliä, niistä on viimeviikkojen ohjelma koostunut. Pikkutyyppillä nousi kuume pariksi päiväksi, kun alariviin puski pari uutta talttaa. Räkä valuu vieläkin, eikä kuolaamisesta näytä tulevan loppua. Liekkö sitten vain lisää tulossa. Hammaskalustosta (tai jostain muusta) johtuen, myös yöt ovat olleet melkoista hulinaa ja tissittelyä. Omat unet on monena yönä jääneet parin tunnin mittaisiksi ja sekös saa pinnan mukavasti kiristymään. Mutta kyllä se taas tästä, kun yhden yön taas saa nukuttua paremmin.

Pari viikkoa sitten Pikkutyypillä tuli elämänmittariin kahdeksan kuukautta täyteen. WOW ja huh! Sehän on ihan hiton monta kuukautta jo! Kasikuukautinen on melkoinen energiapakkaus, eikä hampaidentulokaan tunnu hidastavan tahtia, vaikka vähän kiukuttaisikin. Kokoajan pitäisi mennä, tulla, olla, seisoa, kontata, istua, pyöriä tai hyöriä, eikä hetkeäkään voi olla rauhassa, edes unissaan. Konttamaalla päästään jo lujaa ja hetkiä seisotaan ilman tukea. Äitin vauva. Tissiä on pakko puristella täysiä syödessään, ja muutenkin tuntuu olevan mukava kokeilla 'eikö se äidin iho lähdekkään irti'. Auts. Tässä kaikessa energiassaan, Tyyppi alkaa olla mitä mainiointa seuraa päivisin. Maailma on hänen mielestään ihmeellinen, ja sitä jaksaa tutkia vaikka kuinka. Ihanaa aikaa, täytyisi muistaa ottaa jokapäiväisestä arjesta kaikki irti. Nämä kehitysvaiheet kun tuntuu menevän ohi niin kauhian nopeasti <3 Kaikenkaikkiaan kahdeksan kuukautta on minun mielestäni kovin valloittava ikä, vaikka touhutoopen ehtymätön energiavarasto sekä tuloaan tekevä hammaskalusto tuntuukin verottavan yöunia. 

Mites muilla kasikuukautisilla? Pysyykö mammat perässä? :)

Täytyykin alkaa kirjoittelemaan muutamaa postausta, jotka tässä tauon aikana ovat päässä pyörineet :)

Hanna

Note to self nro.2

Vietimme viimeviikolla Pikkutyypin kanssa kaupunkipäivää. Neuvolan jälkeen hyppäsimme bussiin ja suunnistimme keskustaan kiertelemään. Reissun päätarkoitus oli syntymäpäivälahjan metsästys kummitytölleni, mutta myös alet kiiluivat häiritsevästi silmissäni. Lähinnä reissu meni kuitenkin kahvilassa istuskeluksi ja Tyypin kanssa hassutteluksi. Mikäpä sen mukavampi tapa viettää päivää?

Silmiin osui kuitenkin tämä kortti, ja pelkkä kuva sai taas ajattelemaan. Kuva muistutti salaman-nopeasti mieleeni tärkeän asian, joka meinaa unohtua liian usein arjen keskellä. Kohtele lastasi kuin ketä tahansa ihmistä, älä aliarvio ja pidä häntä vähempänä, vaan kohtele kuin haluaisit että sinua kohdeltaisiin. Tämän koitan muistaa ihan jokapäiväisessä toiminnassani. En valehtele lapselleni, en lupaa turhia ja luota siihen, ettei hän vielä muista. Ei, jos lupaan lapselleni jotain, pidän lupaukseni. Jos hänellä ei ole nälkä, hänen ei tarvitse syödä. Jos häntä ei nukuta, nukkumaan ei ole pakko mennä. Kuuntelen ja kunnioitan lastani, ja hänen mielipiteitään ja toiveitaan. Haluan toimia lapseni kanssa niin, kuin haluaisin hänen isompana toimivan. Halua opastaa häntä kunnioittamaan toisia ja opettaa hänelle rehellisyyttä, ja taitoa keskustella ja tehdä kompromisseja. Jokaisella perheenjäsenellä tulee olla valtaa vaikuttaa asioihin, oli sitten kyseessä vauva tai vanhempi.

Hyvä on aina miettiä, miten haluaisit että sinua kohdeltaisiin. Jos itse istuisit syöttötuolissa, haluaisitko, että suuhusi työnnettäisiin ruokaa, koska sinun nyt vaan kuuluu syödä? Tai haluaisitko, että sinua huijattaisiin, sinulle luvattaisiin, mutta lupauksia ei pidettäisi? Tuskin sellaista kohtelua kukaan haluaa. Nyt kortti koristaa seinäämme, ihan vain muistutuksena meille vanhemille.

Hanna

Takuuvarmat vauvanherätyskikat ja muut arjenhandlausvinkit

Eikö vauvasi toimi niin kuin olit suunnitellut? Onko hän omapäinen, eikä kunnioita luomiasi aikatauluja? Viisveisaako hän sinun suunnitelmistasi? Ei hätää, seuraavilla ohjeilla arki vauvan kanssa sujuu kuin tanssi. Ohjeet ovat testattuja ja toimiviksi todettuja, olkaa hyvät.

Ummettaako vauvaa, onko kakka hukassa?
Ei hätää, pue itsesi ja vauva ulkotamineisiin, kun olette valmiita kakan mahdollisuus on 80%. Mitä useampi vaatekerros, sitä parempi kakkaamisprosentti. Lähes 100% kakkaamismahdollisuuden saavuttamiseksi, jätä pukeminen viimetippaan ja kiirehdi minuuttiaikataululla bussiin, kakka on jo housussa, kun pääsette ulko-ovelle.

Lyökö kello jo iltaa ja vauvasi on edelleen päiväunilla? Pitäisikö hänen jo herätä, ettei ilta mene läskiksi?
Ei hätää! Keitä itsellesi kuppi höyryävää teetä tai kahvia, heräämismahdollisuus 70%. Kaiva kahvin kyytipojaksi salainen suklaakätkösi esiin, heräämismahdollisuus 90%. Lämmin ruoka herkkujen tilalla toimii jopa paremmin. Mikäli jostakin kummallisesta syystä herkkulaatikko ehtii tyhjentyä ja napero hengaa edelleen höyhensaarilla, koita myös itse ottaa torkut, todennäköisyys heräämiseen on 99%. Idioottivarma herätyskikka on mennä suihkuun, heräämismahdollisuus on ihan todella monta prosenttia.

Eikö vauvasi nukahda päiväunille? Kukkuuko hän hereillä,vaikka pitäisi nukkua?
Ei hätää! Kutsu kylään tuttavasi, joka ei ole koskaan nähnyt naperoasi, ja ole valmiina esittelemään lapsesi hänelle. Jännitä sitä, mahtaakohan lapsesi näyttää ystävällesi kaikki uudet temppunsa. Nukahtamismahdollisuus ystävän kurvatessa pihaan 80%. Mikäli tämä ei toimi, sovi menoa, johon on lähdettävä heti, nukahtamismahdollisuus ennen kuin saat vauvan puettua 90%.

Onko naperosi aamuvirkku ja herättää sinut poikkeuksetta ennen kukon pierua?
Ei hätää! Ilmoittaudu vauvauintiin ja varmista, että pääsette ensimmäiseen ryhmään, joka alkaa kello kahdeksan. Sinä ainoana aamuna kun kuuluisi herätä kello 6, nappulasi nukkuu takuuvarmasti pidempään kuin koskaan. Pitkäännukkumismahdollisuus 100%.

Tuntuuko, että mukelosi on hurahtanut ohi pikkuvauva-ajasta? Eikö äidin sylissä enää viihdytä, vaikka mammalla olisi kova halipula?
Ei hätää! Ala leipomaan. Kun kätesi ovat kyynärpäitä myöten pullataikinassa, sylinhalumahdollisuus on ylitsepääsemättömät 100%.

Hanna

Suomeksi sanottuna kiire

Kylläpä taas kiirettä pukkaa. En kyllä itsekkään ymmärrä mihin helkkariin minulla on muka kiire, mutta kiirettä tämä kai on, kun en tännekkään ehdi kunnolla kirjoittamaan, tai ainakaan syventymään siihen mitä kirjoittaisin. Osasyynä on varmasti Pikkutyyppi, joka pitää huolen, ettei tekeminen mammalta lopu, mutta ihan oma moka tämä suurimmaksi osaksi on. Mitäs haalin aina kaikki tapaamiset ja tekemiset samalle päivälle, ja tajua sen vasta siinä vauheessa kun on aivan liian myöhäistä perua mitään. Lupaan ryhdistäytyä kirjoittamisen suhteen, tämä kun on niin pirun terapeuttista, heti kun vaan perseelleen malttaa istua. Monta postausta on jo odottamassa viimeistelyä ja julkaisua, joten paljon on tulossa, kunhan nyt ei olisi tämä kiire häiritsemässä...

Hanna

Kevättä rinnassa

Kuten edellisessä postauksessa jo kerroin, vuodenvaihde ei tarkoita minulle (turhia) lupauksia tai pakkopullaa. Sen sijaan, vuodenvaihde on selkeä merkki siitä, ettei kevääseen ja kesään ole enää kuin pienen pieni hetki, tai ainakin oma mieli haluaa ajatella niin. Kun vuosi vaihtuu, niin meikäläisen päässä kuuluu näpsäkkä 'poks', ja aivoissa kääntyy jonkin sortin vipu summer -asetukselle. Mieli on parempi, eikä pimeyskään tunnu enää haittaavan yhtään niin paljon, kuin ennen joulua. Jotenkin sitä tietää/uskoo/toivoo/haaveilee, että kevääseen ei ole enää kuin pari kuukautta (hah,toiveajattelua), ja pari kuukauttahan ei ole aika eikä mikään. 

Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät vuoraa kotiaan joulukoristeisiin ennen joulua, mutta jotain pientä laitetaan jokatapauksessa. Joulukoristeet on mielestäni kivoja ja pakko saada- hankintoja tasan kolme viikkoa, jonka jälkeen niistä on päästävä eroon mahdollisimman nopeasti. En kuulu sakkiin, joka fiilistelee joulutähtiä ja tonttuja aina loppiaiseen saakka, vaan VIIMEISTÄÄN vuodenvaihteessa on kaikki koristeet hävitettävä sisätiloista, ja sullottava epämääräisessä järjestyksessä varaston perimmäiseen nurkkaan. Itsehän omistan pienen paperipussillisen joulukoristeita, joten homma on suhteellisen iisi toteuttaa. Allergia joulukoristeita kohtaan on vuoden vaihtumisen jälkeen sen verran suurissa sfääreissä, että jopa lampaantaljat, pehmeän pellavansävyiset verhot, sekä kynttilät aiheuttavat minussa pahaa kevätsiivousvimmaa. Koti oli siis pikimmiten päivitettävä kevätasuun, joten jouluroina mäkeen ja väriä tilalle.

Ja vaikka ulkona tulee vaakatasossa valkoista mähmää, ei anneta sen lannistaa tunnelmaa. Kesäämoodiin pääsyä voi helpottaa ja fiilistä nostattaa pukemalla naperonsa päästä varpaisiin, kestovaippaa myöden, kanarialinnun väreihin. Tunnelma taattu! Ei tätä ehkä hyvällä tahdollakaan voi vielä värikkääksi kutsua, mutta värikkäämpi kuin viimeviikolla. Ja mustavalkoiseen verrattuna varsinainen karkkikuppi. Come on kesä, I'm ready!

Hanna

Takaisin ruotuun

Vuosi 2015 vaihtui, ja täälä ollaan vasta nyt pikkuhiljaa takaisin tässä maailmassa. Räkis-kuume-yskä-nuha-tauti alkaa pikkuhiljaa olla voitettu sekä Pikkutyypin, että mamman osalta, ja sopivasti arkikin kolkuttelee jo ovelle heti huomenna. Isimiehen lomat on nimittäin lusittu, ja on aika palata sorvin ääreen. Tuntuu kieltämättä hyvältä, tämä sisällä möllöttäminen ja suunnitelematon laiskottelu päivästä toiseen on yllättävän puuduttavaa toimintaa, ainakin oman mielenterveyden kannalta. Blogikin on jäänyt taka-alalle, koska jostain kumman syystä toisen puoliskon läsnäolo kotona saa aikaan sen, ettei yhtäkkiä itse saa mitään aikaan. Yksin huushollia pyörittäessä , isimiehen paiskiessa töitä, sitä jotenkin osaa organisoida aikansa niin paljon paremmin. Tarkkoja aikatauluja ei meidän perheessä olla koskaan noudatettu, ennemminkin on menty täysin lapsen luontaisen rytmin mukaan, mikä se missäkin kehitysvaiheessa on ollut. Kaikessa lapsentahtisuudessaan L on toki muokannut päiväämme tietyt rutiinit, joista on vaan yllättävän mukava pitää kiinni. 

jos tämän uuden vuoden aloittaisi vaikka ihan puhtaalta pöydältä vasta huomenna? Eihän sairaanaoloa lasketa, eihän? Uudenvuoden lupauksia en ole koskaan harrastanut, en siis tälläkään kertaa. Ei siihen uutta vuotta tarvita, jos jonkin asian haluaa elämässään muuttaa, tai jossakin asiassa tsempata. Ennemminkin lähden uuteen vuoteen avoimin mielin, ja katson mitä se tuo tullessaan. Tarvitseeko sitä heti vuoden alusta asti alkaa pingottaa? Jokatapauksessa, no stress, lungisti mennään.

Pikkutyypistä tosin en tiedä, onko hän tehnyt paljonkin lupauksia tulevalle vuodelle, ainakin heti näin alkajaisiksi Hän aloitti vuoden ottamalla ensimmäiset askeleet tukea vasten. WOW!

Hanna

Maailman kiitollisin mutta epäkiitollisin työ?

Kylläpä sen on taas tänään huomannut, ettei kotiäidin arki aina ole ruusuilla tanssimista. Tai ainaki niihin ruusuihin kasvaa pirunmoisia piikkejä aikaajoin. Tämä mamma on nimittäin kuumessa, ollu jo pari päivää, ja samoin pikkutyyppi. 

Työehtosopimus tässä hommassa on pirun huono. Ensinnäkin, sairaslomaa ei myönnetä. Rokulipäivää ei pääse viettämään oikeasta, eikä tekaustustakaan syystä. Vaikka kuinka olisit valvonut koko yön köhien, välillä kylmästä tutisten ja hetken kuluttua hikilammikossa uiden, unohtamatta pienen potilaan tissittelyhetkiä ja paijaamista, on itsensä kammettava ylös klo 5.20, jos Pikkutyyppi niin tahtoo. Jostais selittämättömästä syystä, yhtälö kuumeinen lapsi ja kuumeinen äiti ei myöskään tarkoita kokonaista päivää sohvan nurkassa löhöilyä ja torkkumista. Ei, pikkutyypin energiavarasto tuntuu olevan ehtymätön, jopa kipeänä. Tämän "työn" hommat on hoidettava, vaikka kuinka itse olisi jo pyhän pietarin portteja kolkuttelemassa.

Ruokaa ei yhtäkkiä voikkaan tilata valmiina lähipitseriasta niin kuin sinkkuaikoina, vaan tyyppi tarvitse kunnon eväät. Onneksi kuumehouruinen äiti voi tässä sentään vähän luistaa, hedelmät ja uunikasvikset on superhelppoja ja rintamaitoa kun antaa, niin sillä pärjätään jo pitkälle. Kiitos ja ylistys tissimaito! Pyykkivuori kasvaa, tiskiä syntyy, vaatteita vaihdetaan, pukluja siivotaan, leikitään, lauletaan, syödään ja nukuttaan, niin se vain menee, kipeänäkin.

Kun isimiehen työpäivä loppuu, niin se loppuu. Töistä ei tarvitse ajatellakkaan ennen seuraavaa aamua. Kotiäitiduunissa työpäivä kestää kellon ympäri, myös yöllä. Yö on samalla lailla "duuniaikaa", kuin päiväkin. Jos pikkutyyppi tarvitse äitiä, äiti hoitaa, painoi silmäluomia kuinka paljon tahansa ja oli kello 03.00 tai 13.00. Työnantaja määrää tässä työssä tahdin. Jos Pikkutyyppiä ei aamulla viiden jälkeen nukuta, niin sitten ei. Silloin noustaan leikkimään. Ennakkovaroituksia ei anneta, vaan jokainen päivä on ihan omanlaisensa. Mutta se kai lieneekin näitä tämän homman huippujuttuja.

Välillä sitä kuitenkin miettii, että kuka tätä työtä arvostaa, tai arvostaako ylipäänsä kukaan. Olenko yhteiskunnan silmissä loinen, laiska paskiainen, joka karttaa työtä ja makoilee sohvannurkassa tekemättä mitään? Olenko ystävieni silmissä mieheni elätti, joka ei kanna omaa korttaan kekoon, vaan jättäytyy kotihoidontuelle parin satasen varaan? Olenko vain yksinkertaisen saamaton ja itsekäs, kun haluan pysyä pitkään kotona hoitamassa lastani, ja luomassa hänelle turvallisen ja onnellisen lapsuuden? Jokainen kotiäiti ansaitsisi sillointällöin olantaputuksen, "hyvin sä vedät" tai "kylläpä huomaa kuinka hyvin ja rakkaudella hoidat lapsiasi". Ette uskokkaan kuinka hyvältä tuntuisi, kun joku sanoisi sen ääneen; "Olet ihan hemmetin hyvä siinä mitä teet, ja tekemäsi työ on tärkeää, vau".

Ja vaikkei kukaan sitä sinulle sanoisikaan, niin ainaki lapsesi on maailman kiitollisin ja onnellisin siitä, että vanhempi on läsnä ja häntä varten. Se joka-aamuinen hymy on varmastikkin se suurin kiitos koko päivän touhuista. Se rinnalle nukahtava hymyilevä lapsi, jolla on silmin nähden hyvä olla. Se lapsi, joka luottaa sinuun ja saa sinulta hoivan ja turvan, kaiken mitä hän tarvitsee. Voiko suurempaa kiitosta toisaalta ollakkaan?

Kanssasisaret, olkaa ylpeitä kotiäitiydestänne, teette tärkeää työtä :) <3

Hanna

Vuosikatsaus 2014

Huh mikä vuosi, ei tässä muuta oikein edes osaa sanoa. Eikä koko kaksituhattaneljäätoista ole edes jäljellä tuntiakaan. Melkein puolet vuodesta vietin paksuna, siis sellaisena valaankokoisena vauvatehtaana ja toisen puolen roikkuvin silmäpussein ja täysin rinnoin varustettuna pikkuvauvan äitinä. Jokatapauksessa hetkeäkään en vaihtaisi pois. Mahtavin, ihanin, uskomattomin, vauhdikkain, tunteita herättävin, kuohuttavin ja ennen kaikkea avartavin vuosi elämässäni alkaa olla taputeltu. Koskaan ennen en ole omannut näin paljon univelkaa tai näin mustia silmänalusia, mutten myöskään koskaan ole tuntenut näin suurta rakkautta. Voin vain todeta, että kuluneesta vuodesta olen järjettömän kiitollinen. Pikkunen onnenkyynel on tähän väliin tirautettava :,)

Nyt on sitten vissiin aika toivottaa kaikille mitä mahtavinta UUTTA VUOTTA 2015! <3 Pysykää kanavalla, sillä luulenpa, että ensi vuoden puolella blogissa päästään vasta kunnolla vauhtiin!

Hanna